Blurring the waters

Viime aikojen ympäristökeskustelua on mielestäni leimannut puolin ja toisin syyttely ympäristöasioiden taustalla olevista faktoista ja asioiden todellisista ympäristövaikutuksista. Erityisesti tämä on näkynyt ilmastokeskustelun yhteydessä, mutta myös esim. viime aikojen hehkulamppukeskustelussa oli samoja piirteitä.

Käytännössä kuvio menee niin, että joku väittää ensin jotain ja todistaa asiansa jollakin tieteellisellä tutkimuksella. Seuraavaksi asiasta eri mieltä oleva väittää jotain muuta ja jälleen todistaa asiansa jollakin toisella tieteellisellä tutkimuksella. Tämän jälkeen sota onkin avoin ja yleensä jossakin vaiheessa toisen (tai molempien) puolen tieteellinen lähde väitetään huijaukseksi.

Kyseinen väittely on varmasti hyödyllistä, kun sitä tekevät oikeasti asiaan perehtyneet asiantuntijat. Internetin aikakaudella tätä väittelyä käydään kuitenkin tavallisten pulliaisten välillä, joilloin väittelystä ei juuri ole iloa kenellekään. Itse asiassa käytävä väittely vain aiheuttaa haittaa sotkemalla yleisölle välitettävää informaatiota. Ja kun tuo yleisölle tarkoitettu informaatio sotkeentuu, niin lopputulos on se että yleisö ei luota kumpaankaan osapuoleen. Ympäristöasioissa tämä johtaa siihen, että muutosta ei tule edes niihin asioihin, jotka oikeasti tarvitsisivat muutosta - luotto puuttuu.

Toki tämä asioiden hämmennys ei ole vain tavallisten pulliaisten aikaansaamaa. Itse asiassa sen lähde on ammattimaisesti asioita lobbaavissa ihmisissä. Heillä on omat intressinsä, miksi jokin asia pitäisi olla niin kuin he asiasta kertovat ja he ovat äänekkäitä. Tavallisten pulliaiset tavallaan toimivat näiden lobbareiden äänitorvina toistaessaan asioita keskustelupalstoilla jne.

Katselin kauan aikaa sitten dokumentin Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Mitään muuta tuosta dokkarista ei jäänyt mieleen paitsi termi "blurring the waters". Tätä termiä käytettiin kuvaamaan tekniikkaa, jossa syytämällä julkisuuteen keksittyjä/liioiteltuja vastatodisteita ihan mistä tahansa asiasta, saatiin selväkin asia vaikuttamaan epäselvältä. Tavallaan siis sotketaan vesi, että pohjaa ei voi nähdä kunnolla.

"Blurring the waters" -termi kuvaa mielestäni hyvin nykyiselläänkin käytävää ympäristökeskustelua. Totuus on tuolla jossakin, mutta jää kaiken liiallisen spekuloinnin alle piiloon. Ja valitettavasti tavallisella ihmisellä ei edelleenkään ole aikaa tai mahdollisuutta tarkistaa jokaisen julkisuuden väitteen taustoja.

Voihan muuntaja

Asensin sattuneesta syystä viime kesänä erään tunnetun merkin perus-digiboksin. Sinänsä asiassa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta jonkin verran tuli kuitenkin vilkuiltua laitteen manuaalia. Viimeiseltä sivulta löytynyt teknisten ominaisuuksien luettelo sai vähän kiroamaan. Laitteen energian kulutukseksi ilmoitettiin 12 wattia käytössä ja 8 wattia lepotilassa. Huh huh, boksi kuluttaa siis energiansäästölampun verran energiaa, vaikka sillä ei tee mitään - yhteensä 70 kWh vuodessa. Parasta asiassa on tietty se, että jos laitteen lepotilan haluaa sammuttaa, niin pitää repiä johto seinästä irti. Mitään kaiken sammuttavaa virtakytkintä laitteessa ei ole.

Noo, näppärä ekomies tietenkin osti kytkimellä varustetun jatkojohdon, jolla virrat saa pois boksista kokonaan silloin kun telkkua ei tuu katsottua. Samalla sammuvat muutkin telkun yhteydessä olevat laitteet.

Yleisellä tasolla ongelma on kuitenkin järjetön. Luulisi, että laitteet voitaisiin suunnitella siten, että ylimääräistä energiasyöppöä ei muodostuisi. Mutta kun ei niin ei. Kapitalisti on laskenut, että kunnollisten muuntajien tekeminen ja/tai kaiken sammuttavan kytkimen lisääminen olisi liian kallista. Eihän kapitalisti ylimääräisestä energiankulutuksesta joudu mitään maksamaan.

Ongelmahan ei tietenkään rajoitu vain digibokseihin. Samanlaisia muuntajia löytyy vähän jokaisesta kodin laitteesta ja monessa laitteessa on myös jonkinlainen lepotila, josta ei millään pääse eroon. Ja sähköä kuluu hukkaan aivan turhaan.

Tässä kohtaa olisi EU:lla tai Suomen valtiolla paikka loistaa. Lailla voitaisiin helposti kieltää energiatehottomat lepotilat – jos vain huvittaisi.

Ekologista asumista

Jokainen pieni ekoihminen haaveilee ekologisesta asumisesta ja elämisestä – ainakin mä teen niin. Esteeksi muodostuu kuitenkin helposti se, että valtavirran asuntoja ei ole suunniteltu erityisen ekologista elämää varten. Moni jättääkin asian pelkäksi haaveiluksi.

Kangasalan Yhteiskylän asukkaat eivät ole jättäneet asiaa haaveeksi, vaan ovat rakentaneet oman unelmansa ekologisesta asumisesta. Kylässä on 9 kappaletta ekologisesti rakennettua taloa. Kylän lämpöenergia tuotetaan omassa lämpövoimalassa ja jätevedet käsitellään itse. Kylän pellolla on tilaa viljellä hyötykasveja ja yhteisiä töitä tehdään talkoilla.

Kun hetken miettii kylän järjestelyitä, niin huomaa että noinhan niiden asioiden oikeasti pitäisi mennä meidän kaikkien elämässä ja asumisessa.