torstai 1. marraskuuta 2007

Blurring the waters

Viime aikojen ympäristökeskustelua on mielestäni leimannut puolin ja toisin syyttely ympäristöasioiden taustalla olevista faktoista ja asioiden todellisista ympäristövaikutuksista. Erityisesti tämä on näkynyt ilmastokeskustelun yhteydessä, mutta myös esim. viime aikojen hehkulamppukeskustelussa oli samoja piirteitä.

Käytännössä kuvio menee niin, että joku väittää ensin jotain ja todistaa asiansa jollakin tieteellisellä tutkimuksella. Seuraavaksi asiasta eri mieltä oleva väittää jotain muuta ja jälleen todistaa asiansa jollakin toisella tieteellisellä tutkimuksella. Tämän jälkeen sota onkin avoin ja yleensä jossakin vaiheessa toisen (tai molempien) puolen tieteellinen lähde väitetään huijaukseksi.

Kyseinen väittely on varmasti hyödyllistä, kun sitä tekevät oikeasti asiaan perehtyneet asiantuntijat. Internetin aikakaudella tätä väittelyä käydään kuitenkin tavallisten pulliaisten välillä, joilloin väittelystä ei juuri ole iloa kenellekään. Itse asiassa käytävä väittely vain aiheuttaa haittaa sotkemalla yleisölle välitettävää informaatiota. Ja kun tuo yleisölle tarkoitettu informaatio sotkeentuu, niin lopputulos on se että yleisö ei luota kumpaankaan osapuoleen. Ympäristöasioissa tämä johtaa siihen, että muutosta ei tule edes niihin asioihin, jotka oikeasti tarvitsisivat muutosta - luotto puuttuu.

Toki tämä asioiden hämmennys ei ole vain tavallisten pulliaisten aikaansaamaa. Itse asiassa sen lähde on ammattimaisesti asioita lobbaavissa ihmisissä. Heillä on omat intressinsä, miksi jokin asia pitäisi olla niin kuin he asiasta kertovat ja he ovat äänekkäitä. Tavallisten pulliaiset tavallaan toimivat näiden lobbareiden äänitorvina toistaessaan asioita keskustelupalstoilla jne.

Katselin kauan aikaa sitten dokumentin Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Mitään muuta tuosta dokkarista ei jäänyt mieleen paitsi termi "blurring the waters". Tätä termiä käytettiin kuvaamaan tekniikkaa, jossa syytämällä julkisuuteen keksittyjä/liioiteltuja vastatodisteita ihan mistä tahansa asiasta, saatiin selväkin asia vaikuttamaan epäselvältä. Tavallaan siis sotketaan vesi, että pohjaa ei voi nähdä kunnolla.

"Blurring the waters" -termi kuvaa mielestäni hyvin nykyiselläänkin käytävää ympäristökeskustelua. Totuus on tuolla jossakin, mutta jää kaiken liiallisen spekuloinnin alle piiloon. Ja valitettavasti tavallisella ihmisellä ei edelleenkään ole aikaa tai mahdollisuutta tarkistaa jokaisen julkisuuden väitteen taustoja.

Ei kommentteja: